lauantai 30. kesäkuuta 2012

vähän hyppyjä

Anni tuli tänään taas ratsastamaan Fuksin.Anni siivosi ensin karsinat ja sitten käytiin laittamassa pari ristikkoa ja puomeja kentälle. Kun oltiin ne saatu laitettua niin haettiin hepat sisälle. Laitettiin ne  valmiiksi ja suunnattiin kentällä.

Aloitettiin käynnissä menemällä puomeja ja ympyröitä.Jatkettiin sitten ravissa, mentiin puomeja ja jatkettiin myös ympyröiden ja volttien tekoa. Taavi rentoutui kivasti ja liikku tosi hyvin eteenpäin. Ravailtiin molempiin suuntiin aika rennosti ja hieman normaalia pidempää ravia.

Laukassa Taavi tuntui myös kivalta, mitä nyt pari kertaa hyppäsi jotain omia loikkiaan. Tehtiin laukassa samoja juttuja mitä ravissakin.

Alettiin ensin hyppäämään ravissa ristikoita, jotka meni ihan hyvin. Taavi pomppasi ilmavaralla aluksi kaikki ristikot mutta sitten huomasi ettei olekkaan niin isoja. Mentiin pientä (kolmen esteen rataa) ja se meni ekalla kerralla ihan päin mäntyä mutta sitten lopulta hyvin.
jalka lentää...

Hypättiin vielä pariin kertaan 70cm pysty joka meni tosi kivasti, siihen Taavi jo keskittyi ja hyppäsi paljon paremmin mitä nuo pienet.
FAAAAAAAAAIL!

Lopuksi hyppäsin vielä pientä 40cm pystyä, ja ristikoita  ilman jalustimia, ne  meni miten meni .. ihan hyvin :D







HUOMAA UUDET PÄITSET!
ei kiinnosta sun riekkumiset...




Tammoja...

Aamulla kun vietiin Pimpula ja Noora ulos niin Pimpula hyppi ja laukkaili onnellisena peltoa ympäri! (: Otin siitä pari kuvaakin.

Laittakaahan kysymyksiä tulemaaan!

4 kommenttia:

  1. Ihana Rimppa! Ja tuo riimu <3 sehän on alkanut saamaan lihaa luiden päälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jo vähän saanut lihaa, hyvin kyllä ruokakin maistuu! (:

      Poista
  2. Ihana seurata Mintin(rakkaalla lapsella monta nimeä)touhuja.Tamma näyttää päässeen kotiin:).

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sillä on kyllä monta nimeä ja kokoajan lisää keksitään :D Juu hyvin on sopeutunut ja näyttää tykkäävän elämästään (:

      Poista