lauantai 30. kesäkuuta 2012

vähän hyppyjä

Anni tuli tänään taas ratsastamaan Fuksin.Anni siivosi ensin karsinat ja sitten käytiin laittamassa pari ristikkoa ja puomeja kentälle. Kun oltiin ne saatu laitettua niin haettiin hepat sisälle. Laitettiin ne  valmiiksi ja suunnattiin kentällä.

Aloitettiin käynnissä menemällä puomeja ja ympyröitä.Jatkettiin sitten ravissa, mentiin puomeja ja jatkettiin myös ympyröiden ja volttien tekoa. Taavi rentoutui kivasti ja liikku tosi hyvin eteenpäin. Ravailtiin molempiin suuntiin aika rennosti ja hieman normaalia pidempää ravia.

Laukassa Taavi tuntui myös kivalta, mitä nyt pari kertaa hyppäsi jotain omia loikkiaan. Tehtiin laukassa samoja juttuja mitä ravissakin.

Alettiin ensin hyppäämään ravissa ristikoita, jotka meni ihan hyvin. Taavi pomppasi ilmavaralla aluksi kaikki ristikot mutta sitten huomasi ettei olekkaan niin isoja. Mentiin pientä (kolmen esteen rataa) ja se meni ekalla kerralla ihan päin mäntyä mutta sitten lopulta hyvin.
jalka lentää...

Hypättiin vielä pariin kertaan 70cm pysty joka meni tosi kivasti, siihen Taavi jo keskittyi ja hyppäsi paljon paremmin mitä nuo pienet.
FAAAAAAAAAIL!

Lopuksi hyppäsin vielä pientä 40cm pystyä, ja ristikoita  ilman jalustimia, ne  meni miten meni .. ihan hyvin :D







HUOMAA UUDET PÄITSET!
ei kiinnosta sun riekkumiset...




Tammoja...

Aamulla kun vietiin Pimpula ja Noora ulos niin Pimpula hyppi ja laukkaili onnellisena peltoa ympäri! (: Otin siitä pari kuvaakin.

Laittakaahan kysymyksiä tulemaaan!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Shoppailua + laittakaa kysymyksiä!

Käytiin tänään kaupungissa ja mukaan tarttui kaikennäköistä.

Käytiin yhdessä hevostarvikeliikkeessä ja sieltä mukaan tarttui nämä:


 Eskadron fleeceloimi, koko L, hinta: 35e tarjouksessa


 Eskadron riimu + naru yhteensä: 19,90e tarjouksessa. koko full

 Ihanat päitset Taaville, oli pakko ostaa :D koko full, hinta:13,50e



Ja nämä oli pakko ostaa Pimpulalle, hyvin sopi sille (: koko full, hinta:13,50e

Sitten löysimme myls serkkuni rippijuhliin ihanan mekon ja kengät!

 Mekko 35e tarjouksessa

Kengät 28e tarjouksessa, normaalisti 35e

Illalla vielä huuhtasin pimpulan mahan ja selän kun se kävi lehmän p**kassa pyörimässä ja kävin myös lenkillä. Äiti siivosi tänään karsinat ja Taavilla oli vapaapäivä. Veimme myös saappaani suutarille ja ne on valmiina ensiviikon torstaina. Torstaina on myös Jaanan kouluvalmennus, puoli kuuden aikaan. Ja ensiviikon sunnuntaina olisi koulukisatkin mutta katsotaan nyt menenkö niihin.

Huomenna Anni tulee taas Fuksin liikuttamaan, mitenhän sitä huomenna menisi? Jos vaikka jotain ristikoita tai puomeja? Ehkä. Tai sitten koulua..

Muistakaahan laittaa niitä kysymyksiä, jotta voin tehdä sen kysymyspostauksen joskus!!

Huomiseen!

Arvonta!

Käykäähän osallistumassa arvontaan, hyvät palkinnot ja blogi on muutenkin hyvä!  arvonta  (:

torstai 28. kesäkuuta 2012

ei töitä... vaan huvia + kysymyksiä tulemaan!

Ratsastin tänään taas Annin kanssa samaan aikaan. Anni meni Fuksilla ja minä Taavilla. Harjattiin hepat hyvin ja sitten lähdettiin kentälle. Taavi meni kivasti jo alussa, aloitettiin menemään ympyrällä. Taivutin Taavia toisella puolella ympyrää ulospäin ja toisella puolella sisälle päin. Tein tätä käynnissä ja ravissa, se onnistu ihana hyvin. Mitä nyt en osannu istua selässä yhtään kun ei ollu saappaita. Sitten en vaan jotenkin jaksanu tai ei oikein kiinnostanu mennä koulua niin heitin satulan pois ja mentiin molemmat ilman satulaa.

Jatkoi ravissa ympyrällä ja tein voltteja, Taavi meni todella kivasti ja kuunteli kokoajan. Tehtiin myös pidennyksiä ja yritin istua siellä kunnolla, mutta en kuitenkaan kovin hyvin pysynyt loppuun asti. Laukattiin vähän ympyrällä ja uralla, laukka meni minun mielestäni todella kivasti. Taavi oli pyöreä ja laukkasi hyvin eteenpäin.


 Loppuun vielä ravailtiin kenttää ympäri ja ympyröitä. Huomenna mennään vähän shoppailemaan heppatavaroita, katsotaan nyt mitä mukaan tarttuu ;)



Oma istuntani on kuvissa tosi ruma, mutta toivottavasti ei haittaa kamalasti! (:

Ajattelin muuten tehdä kysymyspostauksen jos tulee riittävästi kysymyksiä! Eli nyt  niitä kysymyksiä tulemaan, mielellään hevosaiheisia (:

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Hyppyjä & kuvia

Ratsastin tänään päviällä, joskus ennen kolmea lähdimme kentälle. Laitoin Taaville suojat, estesatulan ja koulusuitset.Kävin jo aamulla laittamassa kentälle tälläiset pikku esteet:

Noista puomeista tuossa maassa sen verran että, keskimmäinen vaan oli maapuomi ja muut kaksi oli auton renkaiden päällä olleita puomeja,eli noin 20cm korkeudella maasta.
Tultiin verkan jälkeen näitä ensin ravissa ja sitten pari kertaa laukassa. Taavilla osui askeleet joka kerralla tosi hyvin, eli noihin tuli yksi laukka-askel väliin.

Kun oltiin tultu pari kertaa molempiin suuntiin tuota niin alettiin tulla ensin taas ravissa tuota ristikkoa, se oli joku 40cm keskeltä?  Taavi tuli melko hyvin, mitä nyt vähän yritti puskea toiseen suuntaan. Muuten ihan hyvin. Hypyt oli hieman "velttoja" varmaan johtuu siitä kun oli niin pieni ja tylsä ristikko. No nostettiin se sitten 70cm kokoiseksi pystyksi ja sen Taavi tuli todella kivasti. Tultiin pari kertaa se ravissa.

Lopuksi vielä ravailtiin jotain 10-15 min loppuverkaksi. Taavi oli ihan super tuolla isommalla esteellä! Tästä jatketaan kokoajan ylöspäin (:

Vielä hiukan tästä poikkeavaa asiaa. Tänään kävimme poliisilaitoksella, viemässä ajokorttilupahakemus. 23.7 onkin eka ajotunti ja sitten vielä pari ajotuntia, teoriakoe ja kortti taskuun... toivottavasti :D (mopokortti siis).

Odotan niin innolla serkkuni tuloa meille heinäkuussa! <3 mutta ennen sitä menemme ouluun, serkkuni rippijuhliin ja sieltä yhdessä meille (: Silloin tulee videopostaus tai parikin ja paljon kuulumisia!

Huomatkaa uudet B Vertigon ratsastushousut jotka olivat ensimmäistä kertaa jalassani, hyvät on.


Nyt  vielä vähän eilisestä ja tästä päivästä kuvia.

loppuverkka













tiistai 26. kesäkuuta 2012

ARTTU!

Ajattelin tehdä tälläisen erikoispostauksen Artusta, toivottavasti tykkäätte ja teitä kiinnostaa. Muistakaahan kommentoida tykkäättekö tälläisistä vai ettekö. Ja kertokaa myös  millaisista tykkäätte ja jaksatte lukea! (:


Arttu on Suomenlapinkoira.Se syntyi 31.5.2011. Ansa synnytti 5 suloista pentua, joista kolme myytiin. Meille jäi Arttu ja Aada. Olin ensin ihastunut yhteen tyttöpentuun joka oli musta, jossa oli vaaleita merkkejä. Mutta sitten kun Arttu oli hieman kasvanut niin ihastuin siihen ja päätin että se ainakin jää meille.

Arttu, parin viikon ikäinen (:


Arttu <3
Ansa & pennut

Touhuilin Artun kanssa pienestä pitäen kaikkea. Aina se nukkui sylissäni ja juoksi ruohikolla perässäni. Kun tulimme Turkista niin huomasin kuinka pennut oli kasvaneet. Ne osasi jo kävellä sekä juosta, jota ne ei vielä viikko sitten tehnyt, kun näin ne viimeksi.







Talvella Artusta huomasi hyvin kuinka innokas siitä on tullut. Tykkäsi juosta todella pitkään isoa peltoa ympäri ja leikkiä. Lenkkeilykin oli Artun mieleen ja on yhä vieläkin, mutta hihnasta ei oikein tykännyt alkuun, mutta nyt menee jo hyvin hihnan kanssakin.



Onhan se vähä tyhmän, mutta ihanan näköinen (:

Nyt olisikin tarkoitus alkaa käyttämään molempia koiria näyttelyissä, kun on kuitenkin niin paljon hyviä koiria suvussa! Loppuun vielä pari kuvaa tältä päivältä, kun käytiin pellolla juoksemassa. (:




On sillä ainakin karvaa!



Kivasti hyttyset puri päästä, käsistä ja jaloista kun juostiin pellolla.. :( Huomenna taas normi postaus ja kuvia hepoista!