tiistai 26. kesäkuuta 2012

ARTTU!

Ajattelin tehdä tälläisen erikoispostauksen Artusta, toivottavasti tykkäätte ja teitä kiinnostaa. Muistakaahan kommentoida tykkäättekö tälläisistä vai ettekö. Ja kertokaa myös  millaisista tykkäätte ja jaksatte lukea! (:


Arttu on Suomenlapinkoira.Se syntyi 31.5.2011. Ansa synnytti 5 suloista pentua, joista kolme myytiin. Meille jäi Arttu ja Aada. Olin ensin ihastunut yhteen tyttöpentuun joka oli musta, jossa oli vaaleita merkkejä. Mutta sitten kun Arttu oli hieman kasvanut niin ihastuin siihen ja päätin että se ainakin jää meille.

Arttu, parin viikon ikäinen (:


Arttu <3
Ansa & pennut

Touhuilin Artun kanssa pienestä pitäen kaikkea. Aina se nukkui sylissäni ja juoksi ruohikolla perässäni. Kun tulimme Turkista niin huomasin kuinka pennut oli kasvaneet. Ne osasi jo kävellä sekä juosta, jota ne ei vielä viikko sitten tehnyt, kun näin ne viimeksi.







Talvella Artusta huomasi hyvin kuinka innokas siitä on tullut. Tykkäsi juosta todella pitkään isoa peltoa ympäri ja leikkiä. Lenkkeilykin oli Artun mieleen ja on yhä vieläkin, mutta hihnasta ei oikein tykännyt alkuun, mutta nyt menee jo hyvin hihnan kanssakin.



Onhan se vähä tyhmän, mutta ihanan näköinen (:

Nyt olisikin tarkoitus alkaa käyttämään molempia koiria näyttelyissä, kun on kuitenkin niin paljon hyviä koiria suvussa! Loppuun vielä pari kuvaa tältä päivältä, kun käytiin pellolla juoksemassa. (:




On sillä ainakin karvaa!



Kivasti hyttyset puri päästä, käsistä ja jaloista kun juostiin pellolla.. :( Huomenna taas normi postaus ja kuvia hepoista!

3 kommenttia:

  1. Toi viiminen kuva on U P E A !! Tee siitä joku juliste yms. :>

    VastaaPoista
  2. Toi viiminen kuva on U P E A !! Tee siitä joku juliste yms. :>

    VastaaPoista