keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Suunnitelmia ja kuulumisia

Eilen en sitten jaksanutkaan postailla toista kertaa joten kirjoittelen nyt. Eilen ja tänään menin taas  Pimpulalla. Eilen menin ihan yksikseni ja tänään Anni tuli ratsastamaan Fuksin. Tehtiin eilen aika paljon käynti työskentelyä, väistöjä, voltteja,taka-ja etuosakäännöksiä.  Pimpula rentoutui tosi kivasti ja sillä oli helppo ratsastaa.
Ravailtiin myös aika paljon, tehtiin siinä vähän siirtymisiä ja ympyröitä.
Pimpula liikkui kivasti eteenpäin ja oli herkkänä. Muuta ei oikein tehtykkään vaan lopetin siihen.


laatu on tosi huono :(

 Tänään  lähdettiin jo aamupäivästä joskus puoli 12 aikoihin ratsastamaan. Aloittelin käynnissä, tekemällä siirtymisiä ja voltteja. Sitten siirryttiin raviin ja tehtiin samoja juttuja ravissa, mitä tehtiin käynnissäkin. Kokeilin myös  laukannostoa ja se onnistui todella hyvin, ensimmäisellä yrityksellä jo nousi. Laukattiin vähän ympyrällä ja pitkillä sivuilla. On se kyllä niin mukavan herkkä ja eteenpäin pyrkivä tamma (: Sitten vielä loppuravit ja lopeteltiin siihen. Kuvia ei tältä päivältä ole,vaan pari eiliseltä.


Huomenna lähdemme kohti kemiä,jo aamulla. Siellä en tiedä ehdinkö paljon postailla, mutta yritän. Käydään haaparannalla hööksissä vähän shoppailemassa ja sunnuntaina serkkuni rippijuhlat. Tulemme viimeistään tiistaina takaisin,( toivon mukaan serkkuni mukana) kotiin.
Jos serkkuni pääsee varmasti meille niin tulemme luultavasti junalla ja sitten tuleekin paljon kuvia ja kuulumisia!


Tässä vielä lopuksi tilaukseni joka tuli (:


 vasemmalta alkaen: shampoo,hoitoaine, 5 suihkugeeliä,2 käsirasvaa,huulirasva ja purkki rasvaa.

suihku saippuat

rasva

käsirasvat ja huulirasva

pimpula (:




+Anteeksi kirjoitusvirheen, kirjoitin kiireisesti kun pitää mennä pakkaamaan! (:

Ensiviikolla alkaa tulla Taavista taas normaaliin tapaan postauksia! Ja paljon paljon ekstraa ja VIDEOPOSTAUS, aiheesta en vielä puhu mitään (;

Jo 23 lukijaa!! enää 7 niin tulee arvonta (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti